Kuulumiset

2007 | 2008 | 2009 | 2010 | Kaikki

2007

(Uusimmasta vanhimpaan)

14.12.2007 Eka näyttely!
Käytiin 9.12. ihan ekaa kertaa näyttelyssä ja juuri ja juuri junnuluokassa kun 9kk tuli täyteen viikkoa ennen näyttelyä. Kamalasti oli koiria ja ihmisiä ja kaikkea! Ja sitten piti juosta jossain ihmeellisessä kehässä! Velipoikakin oli siellä ja hui hirmuista kun se oli paljon isompi ja punaisempi! Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus sekä eläimelle että eläimen ihmisille. Mukaan kotiin tuli punainen EH-nauha. Jee!
17.11.2007 Juoksuhaudat
Käytiin tänään Länsimäessä lenkkeilemässä vanhoilla juoksuhaudoilla valkean vasikan dogo argentino Blun kanssa. Lumi on ihan jees, mutta liukkaalla tassut liukuu. Ei ole vielä ihan hiffattu tätä talvisysteemiä... Kolmen viikon päästä pitäisi mennä ensimmäistä kertaa näyttäytymään näyttelyssä.
26.10.2007 Tuupovaarailua
Vietettiin vajaa viikko Tuupovaarassa temmeltämässä Kingin kanssa. Ensikosketus lumen ja jään kanssa sujui myös varsin hyvin.
15.9.2007 Ei me mitään varashälytintä tarvita
Tänään JOKU *kröhöm* kävi sotkemassa keittiön! Kamalaa! Iskä ja äiskä oli ea-kurssilla ja Jippo-poika joutui vahtimaan kotia IHAN YKSIN! Onneksi urhea Jippo oli paikalla ja ajoi pahat... mitänenytolikaan... SOTKIJAT pois. Joo... Äiskä siivoaa...
12.8.2007
Käytiin Muscan ja söpön pienen Taro-pennun kanssa katselemassa vähän veneitä ja merta. Uimaan asti ei kuitenkaan päästy.
9.8.2007 Sukkaepisodi, osa 3
Toinenkin syödyistä sukista ilmestyi tänään aamulla ehjänä joskin limaisena. Eli enää hiirenraatoa odotellessa...
6.8.2007 Sukkaepisodi, osa 2
Toinen sukka saatiin takaisin jonkin aikaa sitten ehjänä, tosin muutamaan kertaan syötynä. Toisesta sukasta ei ole kuulunut vielä mitään. Sitä odotellessa... Eilen oli sitten vuorossa hiirenraato. Viikonloppu kului äiskän ja iskän kaverilla hoidossa ja ko. henkilön kissa oli yön aikana tuonut ovelle saalistamansa hiiren. Jippo, suuri saalistaja, reippaana poikana löysi sen ja nielaisi. Nyt sitten odotellaan pieniä luita...
1.8.2007 Sukkaepisodi, osa 1
Emännän sukat syöty kirjaimellisesti ja kokonaan. Nam.
31.7.2007 Rokottelua
Tänään käytiin hakemassa rabiespiikki ja samalla päästiin taas peuhaamaan Jetron ja Tuskan kanssa ja mylläämään Ninan nurmikkoa.
25.7.2007 Hampaat tallella!
Tänään lähti viimeinenkin kulmahammas leikin tiimellyksessä ja pehmolelukirahvi oli tosi teurastetun näköinen sen jälkeen. Matokuurin viimeisetkin tabletit katosivat iloisesti nakinpalaan kätkettyinä.
20.7.2007
Jippo 20vk!
14.7.2007 Hammaskato!
Kaksi kulmahammasta lähti mantikorin kanssa painiessa. Emännän silmälasit tuhottu. Kotiin tuli pieni musta Musca-tyttö pariksi päiväksi hoitoon. Se ei ole ollenkaan kiva, kun se murisee aina kun sen kanssa yrittää leikkiä. Naiset!
27.6.2007 Nam nam!
Kiva eläinlääkäritäti antoi hyviä nameja ja kai se vähän piikittikin samalla.
26.6.2007 Maatilaloma
Lomailemassa Porin liepeillä maatilalla 20.6.-26.6. Oli lampaita, lehmä, heposia, sikoja, lapsia, vuohia, kanoja ja kääpiösnautsereita haisteltavana! Kuvia
21.5.2007 Rokotusta ja leikkikavereita
Jee, leikkimässä siskon ja veljen kanssa Nahkelassa! (Ja saamassa rokotusta.) Kuvia
20.4.2007 Iik!
Hui kamalaa! Ihan vieraita ihmisiä ja ihan vieras uusi paikka! Iik! Kolmen tunnin automatka uuteen kotiin sujui varsin kivuttomasti kun Jippo nukkui koko matkan sylissä.

Jippo 19vk, 14.7.2007. Kuvan otti Antti Iso-Markku
HP#29 Jippo