Herkkuyökkien yhteinen taival alkoi eräänä kylmänä ja kuulaana talvipäivänä vuoden 2004 loppupuolella. Yökit valmistautuivat ensimmäiseen huispausturnaukseensa, Jouluhuispaukseen, suunnittelemalla taktiikoita ja tekniikoita, joilla pääsisivät mahdollisimman hyvään tulokseen sekä parantamalla ennestäänkin loistavaa ryhmähenkeään. Huispauksen jouluteeman kunniaksi yökit käyttivät joukkueestaan nimeä Murmanskin tonttulakilliset herkkuyökit.
Armottoman kilpailun tuoksinnassa Herkkuyökit ehtivät kokea onnistumisia, epäonnistumisia, turhautumista, epätoivoa ja spontaaneja mielihaluja ahtautua liian pieneen vaaleansiniseen leikkipuistoautoon. Viimeiset voimansa ponnistaen joukkueen onnistui kuitenkin saada vaaditut tehtävät suoritetuiksi, eikä panos mennyt hukkaan. Herkkuyökit voitti ensimmäisen huispausturnauksensa ja voittoa juhlistettiin raivokkaasti, muun muassa pimeässä autossa imeskellen. Joukkueen voiton vahvistama yhteishenki on niin vahva, että tuulessa ja tuiskussa ja julmettomassa lumipyryssä kapteeni saatetaan autolleen, eikä ketään hylätä pimeään piilopaikkaan, vaan kaikki ahtautuvat sinne mukaan. Lisäksi yhteiset aktiviteetit kuten istuminen, älyleikkien leikkiminen ja sporttinen piiloutumisurheilu lähentävät joukkueen jäseniä keskenään.
Uusi vuosi toi uusia haasteita ja talven pimeydessä lomaansa pitävät yökit olivat valmiita uuteen koitokseen. Yhtä terhakkaina kuin aina ennenkin, imukalusto valmiina ja yökkimäiseen Onneensa luottaen herkkuyökit ottivat osaa vuoden 2005 suurhuispaukseen, jossa moninaisten vaiheiden jälkeen sijoittuivat toisiksi.
Maalis-huhtikuun tienoilla vuonna 2006 Murmanskin Herkkuyökit tulivat siihen tulokseen, että kolmas kerta toden sanoo ja ainakin kerta kiellon päälle ja päätyivät demokraattiseen päätökseen siitä, että osallistuvat vuoden 2006 huispaukseen. Joukkueen kokoonpano pysyy edelleen samana, mutta varapelaajista lähtivät pois Sarah Musta ja Villi Lohi kilpailevaan joukkueeseen Samperin Simppelit. Yökit hankkivat itselleen myös uuden mehutarjoilijan, dallyn, Saranan seuraksi.
Joukkueen logo on joukkeen värien mukaisesti kalssisen tyylikkään mustavalkoinen.

Cissa - Cissa pitää ketuista, isoista soutuveneistä ja luihuisasioista, ja inhoaa matematiikkaa kaikissa muodoissa. Joukkueen pakollinen reittä pitkin kiipijä.
Helppo muistaa - Yliyökki Orwell. Helppo muistaa pitää lampaista, hatuista, säkeista (säkki, se asia johon laitetaan aioita, joulupukilla on sellainen) ja vohveliaraudoista sekä tietenkin lampaista. Helppo muistaa ei taasen pidä puhelinluetteloista, kenestäkään Jenni-nimisestä tai kerimäsaksista. Joukkueen pakollinen yllytyshullu lammaspaimen. Joukkueen vapaaehtoinen lutka.
Hufflepuff Charm - Jouluhuispauksen aikaan joukkueen kapteeni, sinisten roskalavojen kuulostelija. Hufflepuff Charm pitää kiipeilemisestä, koloihin ahtautumisesta ja keitetyistä makaroneista. Joukkueen pakollinen hörhökontaktinen datayökki.
Muovi - Moo. Muovi on Haukilahden lukion pitsinnypläyslinjan kasvatteja (by Cissa) ja sinisten roskalavojen asukkeille puhuja (by Hufflepuff Charm), sekä Suuri Raamattutietäjä (by Pia Kuntanen). Joukkueen Ensimmäinen Imijä. Joukkueen pakollinen Killer Rabbit. Dr. Muovi. Vararuoska.
nuoska - "Mä en tunne yhtäkään Jenniä, joka ois kiva." (by: Ranloo) "Mä en tiedä yhtään Jenniä. Musta Jenni on niin kauhee nimi et en haluu tutustuu sellaisiin" (by: Muovi) Joukkueen pakollinen kylähullu ja "nuoska parka, kukaan ei tykkää hänestä. Häntä läpsittiin peräti 1 kertaa...". Vammanen kusipää.
Ranloo - Puuskusukkainen hienoisista identiteettikriiseistä kärsivä villakoiranrakastaja, joka pitää soivista pähkinöistä ja Euroshopper-makaroneista ja rakastaa livejournalin matikkakommuunia. Joukkueen pakollinen elitistinen vantaalainen, joka ei asu Korsossa.
Tortilla - Joukkueen pakollinen kiintiö(ratto)poika, koska muu joukkue ei halua näyttää feministiseltä. Tietää, miten kieltä käytetään. On oikeasti oma porokoira. Entinen Krum. Lortto.
"[jouluhuispauksen 2004] Voittajajoukkue oli kyllä... ehdottomasti paras. Koko poppoo tuntui niin koomiselta, kun unohtivat Huispauksen ja voittivat silti, ja varsinkin Lupin-asetelma oli kyllä kauneuden ja taivaallisuuden äärirajoilla. Millaista taiteellisuutta onkaan ilmassa!" -Renefer
"Onnea voittajille!! Kuvat oli kertakaikkisen hulvattomia! :D" -Hexie
"Suuret onnittelut voittajille, hassua vaikak olitte unohtaneet kilpailun niin pääsitte voittoon. :D" -Humanoidi
"Hoo, täytyy kyllä sanoa että olin aluksi totaalisessa shokissa, kun voittaja selvisi, mutta joo. Olen nopein ja tajusin kaiken melkein heti. Hirmuiset onnittelut voittajille, illan naurut, kiitos teille. Sanoisin, että olette parhaita, ellei oma joukkueeni söisi minua siitä hyvästä. Mutta olette niitä kuitenkin." -Frigo
"Hirviöt! Lahtaajat! Tämä kostetaan!" -Villi Lohi
"Minäkin haluaisin onnitella kaikkia osaanottajia ja ilmoittaa, että olin tietysti kokoajan voittajien puolella. :p" -Nienna
"Minusta tuntuu, että olisi itse palkinnut sitä taidokkaasti näyteltyä "unohtamista". Siksi ymmärrän miksi lisäkuvista tuli pisteitä, kun koko homma kerran oli niin hupaisa juttu." -Kwani
"Murmanskilaisille: Onnea. (Ja anteeksi, jos en osaa iloita puolestanne, mutta häviön aiheuttama tunnekuohu on vielä liian lähellä.)" -tuulensisko
"Minusta herkkuyökit ansaitsivat voittonsa, minusta ainakin heidän kuvansa olivat hulvattoman hauskoja ^^" -Aredhel
Jee, mä ainakin kannatan teitä Yökit. :) En tienny ketä kannatan, joten valitsin teidät. x) -Kaakao
No, mutta, hyvä yökit! te ruletatte! XD Lähetin muuten hakemuksen faniklubiinne. Ootte mahtavii... Onnea jatkoon :) - Arwen's Light
Onnittelut aivan uskomattoman hyvästä nelos kierroksesta! *heiluttaa yökki-lippua ja hypistelee nimmarikuvaansa iloisena* (x(x -Elena
Tsiisus, teillä yökeillä ei kyllä ole elämää...
Ei vais, vitsi vitsinä ja sillai. Onnittelut ylivoimaisesti parhaiden pisteiden johdosta ja finaalissa nähdään! -herty (Team Narfin vuoden 2005 jahtaaja/etsijä ja vuoden 2006 valmentaja)
Isot kiitokset minun puolestani hyvästä (joskus tosin hieman kärsineestä) kilpailuhengestä koko kisan ajan. Pidin teitä alussa voittamattomina.
Olitte loppujen lopuksi pienten alkumurinoiden jälkeen tosi kivoja leikkikavereita. -Haukka (Team Narfin vuoden 2005 ja 2006 pitäjä)
Täältä suunnalta myös suuret kiitokset hyvästä vastuksesta ja mahtavasta kilpailusta. Teidän kanssanne oli hauskaa huispata. -Thomas Fletchley (Team Narfin vuoden 2005 kapteeni)
Viimeksi päivitetty 2006-04-26 klo 09.16